keskiviikko, 1. helmikuu 2012

Minttudomino-Pätkiskakku

Löysin chocomumin blogista niin ihanan juustokakun reseptin, että oli pakko päästä kokeilemaan. Tästä tulikin ehkä parasta maistamaani juustokakkua ja muutkin koemaistajat ylistivät tätä. Pääsenkin tekemään samanmoisen viikonlopuksi kummitytön synttäreille.

POHJA:

2 X 1 "pötkö" Minttudominokeksejä, eli yksi paketillinen (taisi jäädä 5 keksiä käyttämättä)

60-80g Voita (laitoin 75g)

TÄYTE:

4 Liivatelehteä

10 Pätkistä (laitoin noin 1 1/2 pätkispussillista)

250g Maustamatonta tuorejuustoa esim. Mascarpone (käytin tosiaan Mascarponea)

1 tlk Vaahtoutuvaa vaniljakastiketta

½ dl Kuumaa kahvia (liotin liivatteen kuumaan kaakaojuomaan)

 

Murenna keksit ja sekoita sulatettu rasva keksimurujen joukkoon. Painele muruseos irtopohja- tai reunavuoan pohjalle. Liota liivatteet kylmässä vedessä n. 5 minuuttia. Hienonna sillä aikaa pätkikset ja sekoita ne tuorejuuston joukkoon. Vatkaa vaniljakastike kovaksi vaahdoksi ja sekoita juuston ja suklaan joukkoon (Vatkasin ensin vaniljavaahdon, sitten sen joukkoon mascarponen, minkä jälkeen lisäsin pätkismurskan). Puserra liika vesi liivatteista ja sulata ne kuumaan kahviin. Lisää seos ohuena nauhana muun seoksen joukkoon. Kaada täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irroita kakku vuoasta ja koristele esim. kaakaojauheella.  NAM NAM!

Keksien ja suklaan murentamiseen sopii maailman parhaiten Tupperwaren Smooth Chopper, helppoa ja nopeaa ilman kiukunpuuskia! :)

 

keskiviikko, 1. helmikuu 2012

Myllärin sämpylät

Tein tuossa toissailtana iltapalaksi sämpylöitä ja Myllärin sämpyläjauhopaketin ohjeella, hieman soveltaen. Hyviä tuli!

Ohjeen mukaan tulee noin 24 kpl, mutta itse käytän mielestäni jauhoja paaaljon vähemmän, joten tein 12 reilua sämpylää.

 

5 dl vettä tai maitoa (käytin rasvatonta maitoa)

50 g hiivaa (tai 1 ps kuivahiivaa)

1 rkl sokeria tai siirappia (käytin sokeria)

1/2 rkl suolaa

50 g voita tai margariinia tai 1/2 dl öljyä (käytin oliiviöljyä)

12 dl (800g) Myllärin Sämpyläjauhoseosta (Käytin noin 2/3 tätä ja 1/3 vehnäjauhoja, mutta ei mennyt yhteensä noin paljoa)

 

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen. Lisää mausteet ja alusta jauhot taikinaan vähitellen.

Lisää pehmeä rasva tai öljy alustuksen loppupuolella. Jätä taikina tavallista pullataikinaa pehmeämmäksi.

Kohota taikina kaksinkertaiseksi muovin tai liinan alla (30min).

Leivo sämpylät ja kohota ne pellillä hyvin liinan alla. Kostuta sämpylät vedellä juuri ennen paistoa. Halutessasi voit sirotella pinnalle esim. kaurahiutaleita. Paista noin 15 min 225 asteessa.

lauantai, 28. tammikuu 2012

Päärynä-omenapiiras (munaton)

Isäntä tilasi illaksi leipomusta. Ajattelimpa tehdä piirakan, mutta ei ollut kananmunia...eikä voita..eikä tarpeeksi vehnäjauhoja...eikä kanelia omenapiirakkaan. Ei kyllä ollut kuin yksi omenakaan ja yksi päärynä. Piimääkin olisi haluamaani piirakkaan kaivattu vaan ei ollut. Joten päätin tekaista elämäni ensimmäisen ikioman reseptin alusta loppuun :) ...Ja näytti tuo valmis piirakka kelpaavankin, oli muuten ihan oikeasti herkullista!

2,5 dl Ingmannin luonnon jogurttia

0,5 dl flora culinessea

1,5 dl sokeria

3 dl vehnäjauhoa

1 dl perunajauhoja

1 tl soodaa

2 tl vaniljasokeria

 

Päälle:

1 päärynä

1/2 omena

0,25 dl fariinisokeria

 

1) Kuori ja pilko hedelmät ja marinoi ne fariinisokerilla.

2) Sekoita piimä, flora ja sokeri keskenään.

3) Sekoita jauhot, sooda ja vaniljasokeri keskenään ja siivilöi seos piimäseokseen.

4) Sekoita taikina tasaiseksi ja laita piirakkavuokaan (Tupperwaren piirakkavuoka). Levitä päälle marinoidut hedelmät.

5) Paista 225 asteisessa uunissa noin 25min.

 

Jogurtti teki piirakasta kevyemmän piimäpiirakoihin verrattuna. Perunajauhot sopivat tämän kaltaisiin taikinoihin hyvin, mikäli haluat kuohkean piirakan. Toki tämän voi tehdä myös kokonaan vehnäjauhoilla. Sokeria ja voitahan tähän tulee hillitysti. Ihanan makeuden antavat fariinisokeri hedelmissä. Parasta hieman lämpimänä vaniljakastikkeen/-jäätelön kanssa. :)

 

keskiviikko, 18. tammikuu 2012

Nacho-broileripaistos

Löysin Hellapoliisin sivuilta tämän houkuttelevan broileriruuan ohjeen ja päätin kokeilla samoin tein. Kuva ei ole ehkä kaikkein edustavin, joten voin vain sanoa, että oli älyttömän herkullista vaihtelua tavanomaisiin broileriruokiin! Maistellessa totesin, että omaan makuuni olisi saanut jäädä jonkunverran rapeitakin nachoja, joten ensikerralla levitän kastikkeen keskemmälle, jättäen reunoille paremmin nachoja esiin. Nachothan siis pehmenevät reilusti kastikkeen alla uunissa ollessaan. Mikäli tulisuutta kaipaa, niin jalapenoviipaleita mukaan tarjoiluun vaan! Parasta raikkaan salaatin kanssa.

 

1-2 rkl öljyä

400 g (8-12 kpl) broilerin ohuita fileepihvejä (maustamaton)

tacomaustetta tai vastaavaa mausteseosta maun mukaan

300 g meksikolaisittain maustettua tomaattisalsaa

2-3 valkosipulinkynttä hienonnettuna

400 g favapapuja (käytin sen sijaan Pirkan kidneypapuja)

400 g nachoja

300 g valmista juustodippiä

100-150 g juustoraastetta

 

(Lisukkeeksi raikasta salaattia, jalapenoja, sekä creme fraichea ja guacamolea)

Paista Kananpojan ohuen ohuet fileepihvit kuumassa pannussa öljyssä molemmin puolin.
Mausta tacomausteella. Lisää joukkoon tomaattisalsa ja favapavut, kuumenna.

Kaada nachot laakeaan uunivuokaan. Levitä päälle juustodippi.
Lado Kananpojan ohuen ohuet fileepihvit vieretysten nachojen päälle.
Kaada pinnalle kastike.
Ripottele pinnalle juustoraaste.
Kuumenna 200 asteessa uunissa parikymmentä minuuttia.

 

keskiviikko, 18. tammikuu 2012

Herkkupiiranen

Avataanpa Mustikkametsä asiaan kuuluvasti mustikkapiirakalla. Kyseisen ohjeen löysin Makeaahyvää -blogista. Alkuperäinen ohje Heidi Paajalan kirjasta Leivotaan! Taikinasta tuli todella paksua, joten marjat eivät uppoa paljoa. Plussana ohjeelle ehdottomasti sen helppous ja nopeus, vatkaintakaan ei kaivata. Piirakka oli parhaimmillaan lämpimänä paksun vaniljakastikkeen kanssa. 

 

8½ dl vehnäjauhoja

4 dl sokeria

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 1/4 dl piimää

2 kananmunaa

250 g margariinia

pinnalle:

1 pss pakastevadelmia (200 g)

1 pss marjasekoitusta (250 g)

1/4 dl sokeria

 

Sulata margariini kattilassa ja nosta jäähtymään.

Sekoita lusikalla kulhossa vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe ja sooda.

Sekoita toisessa kulhossa kananmunat, piimä ja margariini.

Yhdistä seokset ja sekoita massa tasaiseksi lusikalla tai nuolijalla.

Kaada massa leivinpaperilla päällystetylle pellille ja tasoita lusikalla tai nuolijalla tasaiseksi.

Levitä jäiset marjat massan päälle tasaisesti ja ripottele lopuksi sokeri päälle.

Paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia.